Vaikuta Pohjois-Savon kulttuurin ja luovien alojen kehittämiseen – vastaa kyselyyn
19.03.2025Pohjois-Savon kulttuurin ja luovien alojen työryhmän asiantuntijoiden raati on laatinut kyselyn kulttuurin ja luovien alojen toimijoille Pohjois-Savon maakuntaohjelman valmistelun tueksi. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden kehittämistavoitteisiin! Kyselyn tavoitteena on osallistaa Pohjois-Savon kulttuurin ja luovien alojen kentän toimijoita maakuntaohjelman valmisteluun. Kysymyksiä on 11 kappaletta, mutta kaikkiin ei ole pakollista vastata, jos koet, ettei kysymys ole oman toimintasi kannalta merkityksellinen. Kyselyssä on myös avoin kohta kommentointiin.
Kysely luovien alojen ja kulttuurin toimijoille
Kyselyyn vastausaikaa on perjantaihin 11.4.2025 saakka.
Maakuntaohjelma on lakisääteinen aluekehitysohjelma, jonka Pohjois-Savon liitto laatii neljän vuoden välein. Maakuntaohjelma ohjaa lähimmän neljän vuoden aluekehittämistä ja aluerahoituksen kohdentamista maakunnassa. Luovien alojen ja kulttuurin kehittämissisältöjen näkyvyyttä maakuntaohjelmassa pyritään vahvistamaan. Teeman sisällöt muotoutuvat maakunnallisen työryhmän, haastattelujen ja kyselyn vastausten pohjalta.
Kaikilta maakuntaohjelman kärkitoimialoilta ja läpileikkaavista teemoista haastatellaan noin 30 kpl yrityksiä sekä mm. TKI- ja koulutustoimijoita. Tavoitteena on, että haastatteluissa kuulemme pohjoissavolaisten yritysten/yhteisöjen näkemyksiä oman alansa kehittämistarpeista, jotta maakuntaohjelman sisältö vastaa mahdollisimman hyvin alueen sekä sen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeisiin. Maakuntaohjelmaan ei tule näkyviin haastatteluihin ja kyselyyn osallistuneiden yritysten/toimijoiden nimiä, eikä yksittäisen yrityksen/toimijan vastauksia pysty tunnistamaan valmiista maakuntaohjelmasta, vaan vastaukset muotoillaan ja yhdistetään koko maakuntaa koskeviksi yleisiksi kehittämistavoitteiksi.
Kyselyssä ja haastatteluissa käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa yritysten/yhteisöjen näkemykset alan kasvumahdollisuuksista, innovaatiotarpeista, osaamistarpeista, työvoiman tarjonnasta, saavutettavuuden (digitaalinen ja fyysinen infrastruktuuri) vaikutus alaan sekä alan liittymäpinnat esimerkiksi huoltovarmuuteen/kokonaisturvallisuuteen (esimerkiksi toimitusketjujen häiriöt, ilmastonmuutoksen vaikutukset, poikkeustilanteisiin varautuminen).
Pohjois-Savon nykyinen vuoden 2025 loppuun saakka voimassa oleva maakuntaohjelma löytyy Pohjois-Savon liiton sivuilta: https://www.pohjois-savo.fi/aluekehitys-ja-ohjelmatyo/maakuntasuunnitelma-ja-ohjelma.html