Timo Ollila on valittu Pohjois-Savon liiton aluekehitysjohtajaksi

16.12.2024

Pohjois-Savon maakuntahallitus on päättänyt valita aluekehitysjohtajan virkaan yhteiskuntatieteiden maisterin Timo Ollilan 1.3.2025 alkaen.

Ollilalla on pitkä ja monipuolinen kokemus aluekehittämisen tehtävistä sekä hyvä tuntemus maakunnan elinkeinoelämästä ja opetus- ja tutkimusyhteisöistä. Hän on työskennellyt muun muassa Lapin yliopistossa, Itä-Suomen lääninhallituksessa ja ELY-keskuksessa. Pohjois-Savon liittoon hän siirtyy ELY-keskuksen hankerahoituksen rahoituspäällikön tehtävästä.

– Pohjois-Savossa on vahva yhdessä tekemisen perinne, jota olen saanut olla mukana rakentamassa. Odotan innolla uuden tehtäväni tuomia haasteita ja mahdollisuuksia työskennellä osaavan työyhteisön tukemana, Ollila toteaa.

Aluekehitysjohtajan vastuulla on maakunnan kehittämiseen liittyvien strategisten ja operatiivisten tehtävien johtaminen. Hänellä on yhdessä maakuntajohtaja Tytti Määtän kanssa keskeinen rooli aluekehityksen suunnittelussa, yhteistyöverkostojen rakentamisessa ja maakunnan etujen edistämisessä kansallisella ja EU-tasolla.

Ollila näkee Pohjois-Savon tulevaisuudennäkymät lupaavina. Monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva tutkimuksen ja koulutuksen pohja tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet kehitystyölle.

– Aluekehittämisessä on paljon meneillään. Uskon, että voimme edelleen vahvistaa julkisen rahoituksen vaikuttavuutta ja asettaa kehittämistyölle entistä konkreettisempia tavoitteita, hän sanoo.

Ollila korostaa myös kansalaistoiminnan merkitystä maakunnan vahvuutena.

– Pohjois-Savossa on vahva kansalaistoimijoiden joukko, joka tekee arvokasta työtä esimerkiksi nuorten ja muiden asukkaiden osallisuuden tukemiseksi. Tämä on voimavara, jota haluamme vaalia ja kehittää edelleen.

Aluekehitysjohtajan virkaa tavoitteli 24 hakijaa, joista kuusi kutsuttiin haastatteluun. Lopulta kaksi hakijaa eteni soveltuvuusarviointeihin.

Nykyinen viranhaltija Satu Vehreävesa on irtisanoutunut henkilökohtaisten syiden vuoksi. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 2011 lähtien.

Lisätietoja antaa:
Mira Kokkonen, maakuntahallituksen puheenjohtaja, p. 050 3050656, mira.kokkonen@kiuruvesi.fi