Vieremän ja Joroisten uuden energiateknologian hankkeille tukea yli 12 miljoonaa euroa

16.10.2024


Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 12 hankkeelle kansallisen elpymis- ja palautumissuunnitelman (RRP) mukaista investointitukea yhteensä 44,56 miljonaa euroa.

Investointitukea myönnettiin seitsemälle uuden energiateknologian hankkeelle yhteensä 31,1 miljoonaa euroa ja viidelle energiainfrastruktuuri- ja sähköistämishankkeelle 13,4 miljoonaa euroa. Tuki hankkeille tulee RRP-suunnitelman mukaisesti EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF).

Vieremän ja Joroisten uuden energiateknologian hankkeille tukea yhteensä 12,6 miljoonaa euroa

Investointitukea myönnettiin kahdelle pohjoissavolaiselle hankkeelle. Tuetut uuden energiateknologian investoinnit liittyvät biokaasun ja aurinkosähkön tuotantoon.

  • Vieremän Lämpö ja Vesi Oy:lle 5 970 454 euroa biokaasulaitoksen rakentamiseen Vieremälle
  • Kaskisuon Aurinkovoima Oy:lle myönnettiin tukea 6 646 727 euroa aurinkosähkövoimalan rakentamiseen Joroisiin

– Näiden hankkeiden myötä puhtaan energian murros ja maatalouden ravinnekierto ottavat merkittäviä askeleita eteenpäin. On erinomaista, että pääsimme vuosien tauon jälkeen tukemaan myös merkittäviä biokaasuhankkeita. Niiden lähtiessä liikkeelle on tärkeää, että hankkeissa syntyy myös ratkaisuja syntyvän ravinnejäännöksen jalostamisessa maatalouden käyttöön riittävän laajalla alueella niin, että ratkaisemme samalla myös ravinnekeskittymien valumaongelmia, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen painottaa työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.


Havainnekuva entiselle turvetuotantoalueelle suunnitellusta Kaskisuon aurinkovoimalasta. Kuva: Energiequelle Oy

Hankekuvaukset

Vieremän Lämpö ja Vesi Oy:n Vieremän biokaasu -hanke

Vieremän Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnettiin 5 970 454 euroa tukea Vieremän nesteytetyn biokaasun tuotantokokonaisuuden rakentamiseen. Rakennettavat kaksi biokaasulaitosta käsittelevät noin 40 000 tonnia maataloussyötteitä vuodessa ja tuottavat 20 GWh biokaasua paikalliseen verkkoon. Kaasu siirretään puhdistus- ja nesteytyslaitokselle, mistä kaasu jaellaan raskaan liikenteen ja paikallisen teollisuuden käyttöön. Hankkeen uutuusarvo liittyy hajautettuun maataloussyötteiden mädättämiseen ja keskitettyyn jalostamiseen nesteytetyksi biokaasuksi. Yrityksen mukaan investointi vähentää hiilidioksidipäästöjä suoraan uutena biokaasutuotantona ja fossiilisen polttoaineiden korvaamisena noin 4 800 tonnia vuodessa. Jalostuskapasiteetti on mitoitettu siten, että kaasuinfrastruktuuriin voidaan liittää myös muita biokaasulaitoksia. Hankkeen rakennusaikainen työllisyysvaikutus olisi noin 25 henkilötyövuotta ja hankkeen seurauksena syntyisi viisi uutta työpaikkaa.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Kajanus, Vieremän Lämpö ja Vesi Oy, p. 0400370112 erityisasiantuntija Irene Heikkilä, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295047158

Kaskisuon Aurinkovoima Oy:n aurinkovoimala Joroisiin

Kaskisuon Aurinkovoima Oy:lle myönnettiin 6 646 727 euroa tukea teollisen aurinkovoimalan rakentamiseksi Joroisiin Pohjois-Savoon. Laitoksen paneeliteho on 72,4 megawattipiikkiä ja laitos tuottaisi noin 69,9 gigawattituntia sähköä vuodessa. Hankkeessa demonstroidaan teollisen kokoluokan aurinkovoimalan ja suon ennallistamistoimien yhdistämistä. Hanke sijaitsee käytöstä poistetulla turvetuotantoalueella, joka ennallistetaan vettämällä alue ja palauttamalla alueelle suolajistoa. Toimintamalli on monistettavissa muihin vastaavilla alueilla toteutettaviin aurinkovoimalahankkeisiin. Asennettavat paneelit ovat kaksipuoleisia ja hyötysuhteeltaan tehokkaita HJT-tyypin paneeleita. Hanke vähentäisi hiilidioksidipäästöjä noin 2943 tonnia vuodessa, minkä lisäksi ennallistamistoimet vähentävät maaperästä vapautuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Yritys arvioi, että hankkeen rakennusaikainen työllisyysvaikutus olisi noin 110 henkilötyövuotta ja hankkeen seurauksena syntyisi yksi uusi työpaikka.

Lisätietoja: projektijohtaja Adele Halttunen, Energiequelle Oy, p. 0447135355 asiantuntija Salla Palander, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 049

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 14.10.2024: Puhtaan energian ratkaisuja edistäville 13 hankkeelle yhteensä 72,6 miljoonaa euroa investointitukea

Energiequelle Oy:n tiedote 14.10.2024: 6,6 miljoonan euron investointituki aurinkovoiman ja ennallistamistoimien yhdistämiseen