Lypsykarjatilat biokaasun tuottajiksi Pohjois-Savossa

26.04.2021

Suomi tavoittelee kunnianhimoisesti kasvavaa biokaasutuotantoa ja tehokkaampaa ravinteiden kierrätystä. Suurin lisäpotentiaali on maatalouden biomassoissa, mukaan lukien kotieläintuotannon lannat ja erilaiset kasvibiomassat. Näin myös Pohjois-Savossa. Uudessa FarmGas-PS -hankkeessa suunnitellaan uudenlainen hajautettu maatilojen biokaasutuotannon ratkaisu Luonnonvarakeskuksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä.

Hankekokonaisuus luo Pohjois-Savon maatalouteen soveltuvan hajautetun biokaasutuotannon liiketoimintamallin. Siinä biokaasutuotanto ja mädätteen hyödyntäminen tapahtuvat hajautetusti maatiloilla tai maatilojen yhteisissä biokaasulaitoksissa. Sieltä biokaasu kootaan ja hyödynnetään keskitetysti joko paineistettuna (CBG) tai nesteytettynä biokaasuna (LBG) liikenteen tai teollisuuden tarpeisiin.

Luonnonvarakeskuksen Kuopion toimipaikan ryhmäpäällikön Mikko Järvisen mukaan hajautettuun biokaasutuotantoon liittyy isoja kehitystarpeita niin itse mallin kuin teknologian osalta.

– Tarkoituksena on pilotoida hajautettua mallia ja ratkoa samanaikaisesti muun muassa lannan käsittelyyn liittyviä pullonkauloja. Hankkeessa suunnitellaan toimintamalliesimerkki, joka toimii lähtökohtana maatilojen biokaasulaitosten varsinaiselle investoinnille. Ne voisivat toteutua jo vuosina 2022–2025, hän arvioi.

Koska biokaasualan kehityksen merkittävimmät haasteet liittyvät toiminnan heikkoon kannattavuuteen ja kaasumarkkinoiden kehittymättömyyteen, myös FarmGas-PS keskittyy maatilojen biokaasutuotannon talouden parantamiseen. Toimintamallin esimerkkiä kehitettäessä lasketaan erilaisten toimintatapojen taloudellista kannattavuutta ja selvitetään pohjoissavolaiseen lypsykarjatalouteen parhaiten soveltuva kokonaisuus.

Luonnonvarakeskuksen Kuopion toimipaikassa on kaksi maatilan kokoluokan biokaasureaktoria, jotka tuottavat biokaasua sähkön ja lämmön tuotantoon.

– Biokaasu voidaan puhdistaa ja paineistaa liikennepolttoaineeksi ja käyttää sitä esimerkiksi Valtran Jyväskylän tehtaan rakentamassa biokaasutraktorissa. Sitä ei ole vielä tyyppihyväksytty, mutta olisi tutkimusmaatilalle käytettävissä keräämään kokemuksia kaasutekniikasta, Järvinen kertoo.

Hankkeessa selvitetään myös biometaanin alueellinen hyödynnysmahdollisuus varsinaisten investointien aikaansaamiseksi tulevaisuudessa.

– Puhdistettu biokaasu on biometaania. Sen hyödynnysmahdollisuuksia selvitetään erityisesti hankkeeseen osallistuvien kuntien omassa logistiikassa, toteaa hiilineutraalin maitoketjun johtaja Juha Nousiainen Valiolta.

Esimerkiksi Kiuruvedellä biokaasun raaka-ainetta, lietettä ja muita jaokkeita syntyy tuotannossa suuria määriä.

– Hiilineutraali tuotanto ja ravinnekierrätys antavat tuottajillemme selvää kilpailuetua. Siksi haluamme olla tässä kärkihankkeessa mukana, toteaa Kiuruveden kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka.

Lisäksi FarmGas-PS kokonaisuudessa testataan ja demonstroidaan lantaan perustuvia ratkaisuja kuiviketurpeen korvaajina turvetuotannon alasajon aiheuttamien kuivikkeen saatavuusongelmien ratkaisemiseksi karjataloudessa. Lietelannasta ja sen mädätteestä separoidun kuivajakeen kuivikekäyttö voisi lisätä tilojen omavaraisuutta myös kuivikkeiden suhteen. Kuivajakeen volyymin on arvioitu riittävän korvaamaan nykyinen turpeen käyttö. Samalla voidaan parantaa tilojen kannattavuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Hanke selvittää keinoja parantaa kuivajakeen hygieniaa, riittävyyttä ja käyttökelpoisuutta erilaisilla prosessoinneilla ja/tai lisäaineilla.

Lyhyellä aikavälillä hankekokonaisuus edesauttaa kannattavia maatilamittakaavan biokaasulaitosten investointeja Pohjois-Savossa. Pitkällä aikavälillä hanke vastaa Pohjois-Savon omiin tavoitteisiin sekä Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteeseen lisätä biokaasutuotantoa sekä tehostaa lannan hyödyntämistä osana tietä kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.

Pohjois-Savon maakuntahallitus myönsi tänään "Kohti biokaasutuotannon käyttöönottoa lypsykarjatiloilla Pohjois-Savossa (FarmGas-PS 1)" -hankkeelle 24 000 euron suuruisen alkurahoituksen.

Hankekokonaisuuden kolmas vaihe tulee olemaan suuruusluokaltaan investointien vuoksi useita miljoonia euroja. Pohjois-Savon uuden kasvun suunnitelmassa hajautetun biokaasutuotannon pilottiin on varauduttu kuudella miljoonalla eurolla.

Kuva: Saija Rasi/Luonnonvarakeskus


Lisätietoa:
Mikko Järvinen, Luonnonvarakeskus
p. 040 809 5514, mikko.jarvinen (at) luke.fi